Mistä mun muutos alkoi…

Syyskuussa 2009 oma elämäni oli käännekohdassa.

Olin vammautunut pysyvästi vuonna 2004 suomen suurimmassa kolarissa Konginkaalla ja siitä alkaen yrittänyt sinnitellä elämässä tapaturmasta toipuen.

Tuona päivänä syyskuussa 2009 todellisuus iski vasten kasvojani ja kovaa. Olin menettänyt terveyteni, työni, urani, ystäväni, puolisoni, tuloni, asuntoni, oikeastaan koko silloisen elämäni jopa itsekunnioitukseni. En enää tiennyt kuka olin. Koko elämäni oli tuhoutunut pikku hiljaa. Olin totaalisen pohjalla. Se oli se hetki kun tiedät, että kaikki on menetetty etkä tiedä mihin suuntaan lähteä.

Yritin sinnitellä aamusta iltaan ja päivästä toiseen, mutta masennus, huonovointisuus, kipu ja epätoivo olivat vahvasti läsnä arjessani. Mikään ei tuottanut mielihyvää ja kaikki tuntui tahmealta tarpomiselta. Kaikki kohtaamiset, joita minulla oli, olivat negatiivisia tai ahdistavia. Ihmiset tuntuivat kaikkoavan ympäriltä, yksi kerrallaan. Olin luonut ympärilleni vahvan epäonnistumisen ja surun energian. Maailmassani ei näkynyt enää yhtään valoa, eikä tulevaisuus näyttänyt miltään.

Ympärilläni tapahtui kokoajan raskaita asioita, enkä saanut juuri mistään otetta.

Ajelehdin masennuksen ja epätoivon väliä. Peilistä katsoi elämään väsynyt, itseensä pettynyt, ylikiloinen, pöhöttynyt, huonovoiva ja ennenkaikkea onneton ihminen. En tunnistanut itseäni ajatuksistani tai ulkonäöstäni, sisäinen ääni oli täysin hukassa ja ulkoiset ohjaukset ja tavoitteet veivät minua vain syvemmälle syövereihin. Oma ydin ja omat arvot olivat täysin hukassa ja toimin robotin tavoin suorittamalla päivästä toiseen. Lääkäreiltä sain diagnoosia diagnoosin perään, joihin pystyin vielä tukeutumaan ja upottautumaan ja ne veivät omalla tavallaan minua vielä syvemmälle oman mielen synkkiin osiin.

Kuitenkin tuona samana syyskuuna 2009 päätin, että tämä riittää. Pohjalla ollessani ymmärsin, ettei tämä ole elämää ja pieni kipinä syttyi vielä sisälläni. Päätin tehdä kaikkeni mitä voin oman hyvinvointini eteen. Annoin itselleni elinaikaa kuusi kuukautta. Jos kuuden kuukauden kuluttua en voisi paremmin tai löytäisi itsestäni hyväksyntää ja rakkautta, ei minun tarvitsisi jatkaa elämääni. Päätös oli konkreettinen, mutta nyt todella tarvitsin muutosta, jonka avulla elämällä olisi mahdollisuus. Sen tiesin, ettei tämä elämä ollut elämisen arvoista tälläisena kuin se oli.

Ensimmäinen konkreettinen teko oli, että masennukseen päätin hukuttautua täysin hengenvedoin, se ei voisi viedä minusta enää yhtään enempää. Olin tarpeeksi kauan yrittänyt sinnitellä sitä vastaan ja yrittänyt suorittaa päiviä ja elämääni sekä pinnistellä elämässä, jonka kuvittelin olevan ainoa oikea tapa elää.

Siitä hetkestä kun antauduin masennukselle tunsin, kuinka syvä musta masennuksen öljy levisi pikku hiljaa koko kehooni varpaista lähtien, lopuksi hukuttaen minut syvään mustaan paksuun öljyynsä. Viimeisenä vetona vedin keuhkot täyteen öljyä ja hukuin, hukuin omaan masennukseeni.

Tuo hetki oli vuonna 2009. Näihin vuosiin sen jälkeen on sisältynyt isoja päätöksiä, vahvaa kuntoutumista, eheytymistä ja rakkauden voittoa, mutta myös paljon epäonnea ja rankkoja asioita. Elämä ja egoni eivät ole päästäneet minua helpolla. Se mikä kuitenkin muuttui tuolloin 2009 oli halu elää ja valita elämä ennen kärsimystä ja katkeruutta. Halusin määrittää itse itseni ilman diagnooseja tai ulkoista ohjausta.

Tällä hetkellä elän runsasta elämää! Nautin, rakastan sekä tunnen elämää sen kaikissa osa-alueissa, täysin mielen ja ruumiin voimin.

Olen feminiininen vahva nainen. Olen herkkä, seksikäs ja rakastava. Olen äiti ja ystävä. Olen inspiroija, vertaistukija, vapaaehtoistoimija, yrittäjä ja urheilija. Olen myös vammautunut ja isoista kriiseistä selvinnyt ja paljon paljon muuta.

Mutta ennen kaikkea minulla on kyky auttaa muita löytämään oma sisäinen voimansa, sinnikkyytensä, sisäinen kauneutensa ja merkityksensä elämässä.

Jokaisella ihmisellä on oikeus, mutta myös vastuu elää omannäköistä, täyttä elämää.

Kiitos kun olet löytänyt sivuilleni, ja toivottavasti voin auttaa sinua sinun muutosmatkassasi.