Vertaistuki

Vertaistuki

Vertaistukitoiminta on yksi vapaaehtoistoiminnan muoto. Vertaisuudessa on halu jakaa kokemuksia ja tukea samassa tilanteessa olevaa.

Itse olen kokenut vertaistuen todella hyvänä tukimuotona. Ei ole mitään upeampaa kuin vaikeassa tilanteessa saat tukea toiselta henkilöltä, joka on kokenut saman.

Ei tarvita selittelyä vaan välillä jo nyökkäys tai katse riittää.

Lapsen syöpähoitojen ollessa pahimmillaan ei tarvinnut kuin huokaista väsymystä ja kertoa kortisonilääke-kuurista niin toinen ymmärtää heti missä mennään. Tätä ei voi ymmärtää kuin vanhempi, joka on ollut samassa tilanteessa….

Olen siitä onnekas, että on perhettä sekä ystäviä, joille olen voinut avautua. Mutta kukaan muu kuin samantapaisen trauman kokenut, ei todellisuudessa voi täysin ymmärtää mitä olen käynyt läpi.

Oman lapsen syöpähoitojen aikana ja jälkeen muiden äitien tuki, vanhempien viikonloput ja vertaistuki viikonloput olivat arvokkaita. Usein todella rankkoja, koska oman kriisin keskellä kuulit myös muiden rankat tarinat, mutta samalla todella rakkauden täyteisiä.

On joku toinenkin, joka on joutunut tämän kokemaan!

En ole yksin!

Kaikille tunteille on tilaa ja saan kipuilla niin paljon kuin tarvitsen sillä hetkellä!

 

 

Vertaisen rooli ja toiminta perustuu omakohtaiseen kokemukseen joko oman itsen tai läheisen kautta, johon liittyy syvä ymmärrys toisen tilanteesta.

 

Vertaistuen tutkittuja vaikutuksia ovat

  • kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen
  • ymmärrys ettei ole yksin oman tilanteensa kanssa
  • yhteenkuuluvuus samassa tilanteessa olevien kanssa
  • ymmärrys tunteiden kirjosta ja läsnäolosta
  • yksilöllinen ja yhteisöllinen vahvistuminen

Kolarin jälkeen en itse pystynyt ottamaan vertaistukea vastaan. Sekin on normaalia ja jokainen saa oman trauman käsitellä niinkuin haluaa.

Vammautuminen ja siihen liittyvät tunteet olivat mulle liian vaikeita, että olisin niitä pystynyt toisten kanssa läpi käymään. Netistä löysin aivovammoista todella ristiriitaista tietoa, lähinnä mieleen tuli vain vihanneksena makaava potilas. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisestä taas oli yhteiskunnassa todella iso epäonnistumisen leima, ainakin mun mielessä. En edes nähnyt, että tämä olisi vaihtoehto. Tietenkin tekisin töitä vaikka ”pääkainalossa”.

Kuinka tärkeää tässä vaiheessa olisi ollut kuulla selviytyjän tarina?

Olisiko toipuminen ollut nopeampaa?

Ehkä, tai sitten ei, ehkä mun vain tarvitsi käydä tämä vaihe elämästä pohjamutien kautta?

 

“Juuri silloin kun olet pahimmin pohjalla, ymmärrät, että synnyitkin uudelleen”

 

 

Vertaistuki on omaehtoista, vastavuoroista kokemusten vaihtoa, jossa samankaltaisessa elämäntilanteessa olevat tukevat toinen toistaan.

Vertaistukijana olen saanut auttaa ihmisiä heidän muutosten poluillaan.

Toivon, että pystyn olla läsnäoleva, hyväksyvä, luotettava ja tukea antava, sen hetken kun tapaamme.

Jokaisen oma elämä jatkuu sen jälkeen ja voi olla etten kuule heistä enää ikinä. Ainut mikä merkitsee on se hetki minkä yhdessä koimme.

Aivovamman saaneelle tärkeää on kertoa, että ei ole tulossa hulluksi. Oireet on normaaleja ja eläminen pitää harjoitella uudestaan. On edelleen tärkeä ja rakastettava ihminen vaikka kaikki onkin uutta. Voi olla, että kaiken joutuu rakentamaan uudestaan…

Lapsen syöpäsairauden kanssa ollaan samojen aiheiden äärellä, mutta oman lapsen kuolemanpelko on varmasti se isoin musta mörkö, joka on aina mukana. Lapsen kuolemaa ja sen pelkoa ei pääse karkuun, jokainen tietää, että se on mahdollisuus, myös omalla kohdalla. Tätä pelkoa ei pysty kukaan käsittämään ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Ja onneksi ei tarvitsekaan.

 

Elämässä mun mielestä kannattaa keskittyä rakkauteen.

Sallia kipu ja ikävät tunteet.

Antautua pelolle, katkeruudelle ja surulle.

Itkeä sielunsyvyydestä ja karjua kipua kun siltä tuntuu.

Osata olla myötätuntoinen.

Päästää irti kun on sen aika.

Elää omannäköistä elämää!

Ottaa vertaistukea vastaan jos sitä tarvitsee!

 

Rakkautta päivään,

 

Saana